mä olen tumblr-lapsi. parhaimmassa (vai pahimmassa?) tapauksessa olen selaillut koko päivän dashboardiani ja rebloggaillut sieluni ruummillistumia omaan kuvakokoelmaani. http://myidealhome.tumblr.com/ on yksi parhaimmista blogeista, joka on täynnä sisustuspornoa.

​

white white white! with a hint of greyish blue ♥ minä ja R. ollaan kummatkin kirjafriikkejä, joten kotikirjasto olis unelma

(all pic from tumblr, http://myidealhome.tumblr.com/)

tosta ensimmäisestä postauksesta on vaikea lähteä jatkamaan. pitäiskö mun esitellä itseäni? blogin ajatusta on tullut pohdittua, mutta millainen ihminen tätä jorinaa kirjoittaa?

hei minä olen ihminen. siniksi isi minut itse risti, minut kastettiin vasta viisitoistavuotiaana leirillä muiden rippilasten valvovan silmä alla. senkin sakramentin kävin läpi vain rahan takia, jälleen kerran olin paha ihminen. en usko. yläasteella keksittiin kaverin kanssa oma uskonto, jossa palvottiin purjobuddhaa ja jonka hengellinen johtaja oli tietämättään seppo taalasmaa. jonkinlainen kekseliäs satiiri kristinuskosta se oli selvästikin. siihen minun uskonnollisuuteni loppuukin. ystäväpiirini on hyvin samanhenkinen, meidän jumalamme on kaikkialla ja samaan aikaan ei missään. jeesus on jees, kaikki ei vaan sovi kaikille.

hei olen myös musiikkinatsi, puoliksi tahtomattani ja osittain tahalteeni. soitan korkeintaan nokkahuilua, mutta musiikin kuunteleminen on minulle pyhää. keräilen vinyylejä ja kulutan niitä puhki maaten lattialla henkisessä transsitilassa. minun sielunmessuni. the smiths on johdattajani.

hei en ole kilpailuhenkinen ihminen. olen pelkuri, luovutan helposti, kiinnyn liian nopeasti ja kovaa kanssaihmisiin ja minulla on isot etuhampaat, jossa toisessa on valkoinen läntti. söin pienenä hammastahnaa. 

 

 

tämä on valehtelematta mun kymmenes ensimmäinen blogipostaus. kirjoita kahdesta kolmeen ihan siedettävää kirjoitelmaa ja bäng, viikon päästä halua poistaa koko hävettävä paska. silti aina joku pieni ääni päässä huutaa: kirjoita, kirjoita! ehkei musta ole muotibloggaajaksi, koska olemukseni kuvaustilanteissa on yhtä rentoutunut kuin kolmatta viikkoa peräkkäin valvoneen perheenäidin tunnelmat ruokaostoksilla. 

millainen blogigenre jää siis auki? ruokablogi? ehei, mä käyn keittiössä vain jääkaapilla. kyllähän minäkin osaan itseni omalla kokkauksillani pitää hengissä, mutta ei niistä saa edes photoshopilla muokattua kauniita blurrattuja annoskuvia. pohjaanpalanutta riisiä mauttomalla kanakastikkeella ja salaatinlehdellä, olkaa hyvät!

entäpä kantaaottava älykäs keskustelulle avoin päiväkirja? hei, tämä laji kaatuu minun kohdallani tuohon älykkääseen. en väitä olevani mikään tynnyrilapsi, olenhan sentään suomen kymmenennen parhaan seassa olevassa lukiossa (eikä siltikään osaa kirjoittaa isoja alkukirjaimia?) mutta mielipiteeni olisivat kuitenkin sen verran huonosti argumentoituja, että ihan hävettäisi. minusta ei tule poliitikkoa eikä myöskään kovin hyvää ja aktiivista kansalaista. karu totuus, sanonhan sen kuitenkin.

mieluitenhan mä kirjoittaisin ironista, piikittelevää ja satiirimaista (vittu kaikki toistensa synonyymejä, mutta kolmen saman porrastus on retorinen keino!) blogia, jossa hakkuisin kaikki ja saisin naureskella itsekseni omille nerokkaille älynväläyksilleni - eihän niille kukaan muu nauraisi. tyyli on kuitenkin hukassa ja hävöksissä ja kadoksissa ja piilossa. rakastan tuomas kyröä. mielensäpahoittaja on ironiapornoa. valitettavasti mä en ole hänen kauniimman sukupuolen ruummiillistuma. 

... meikkislashkemikaalioploki? ei. mä opettelen vielä meikkaamaan. niiden ostaminenkin on niin vaikeaa. ei jaksa, ei huvita. se nainen joka väittää meikkaavansa ainoastaan itteensä varten on tekopyhä valehtelija. ethän sä edes vittu näe itteäs ilman peiliä. itse meikkaan (lue: sotken) naamani muiden takia. mikä siinä on niin hävettävää myöntää? paha ihminen.

onkos näitä vielä muita? runotyttöblogi? been there done that. mä kirjotan runoja, tai no oikeestaan kirjotin. nykyisin syntyy niin siirappista materiaalia kun on rakastunut, ettei niitä kehtaa julkaista missään. rappio ja masennus tuottaa täydellisiä runoilijoita, senhän opimme jo äidinkielen viidennellä kurssilla. 

mitä ihmettä, tässähän syntyy tekstiä enemmän kuin koko suomen ylioppilaslautakunnalla on luettavaa keväisin. päätelkää itse, hyvät lukijat, mitä blogistandardia tämä edustaa. ehkäpä keksin aivan uuden? onko tää oleva noita kaikkia? 

en mä tiiä. 

♥: Kiduskala