tämä on valehtelematta mun kymmenes ensimmäinen blogipostaus. kirjoita kahdesta kolmeen ihan siedettävää kirjoitelmaa ja bäng, viikon päästä halua poistaa koko hävettävä paska. silti aina joku pieni ääni päässä huutaa: kirjoita, kirjoita! ehkei musta ole muotibloggaajaksi, koska olemukseni kuvaustilanteissa on yhtä rentoutunut kuin kolmatta viikkoa peräkkäin valvoneen perheenäidin tunnelmat ruokaostoksilla. 

millainen blogigenre jää siis auki? ruokablogi? ehei, mä käyn keittiössä vain jääkaapilla. kyllähän minäkin osaan itseni omalla kokkauksillani pitää hengissä, mutta ei niistä saa edes photoshopilla muokattua kauniita blurrattuja annoskuvia. pohjaanpalanutta riisiä mauttomalla kanakastikkeella ja salaatinlehdellä, olkaa hyvät!

entäpä kantaaottava älykäs keskustelulle avoin päiväkirja? hei, tämä laji kaatuu minun kohdallani tuohon älykkääseen. en väitä olevani mikään tynnyrilapsi, olenhan sentään suomen kymmenennen parhaan seassa olevassa lukiossa (eikä siltikään osaa kirjoittaa isoja alkukirjaimia?) mutta mielipiteeni olisivat kuitenkin sen verran huonosti argumentoituja, että ihan hävettäisi. minusta ei tule poliitikkoa eikä myöskään kovin hyvää ja aktiivista kansalaista. karu totuus, sanonhan sen kuitenkin.

mieluitenhan mä kirjoittaisin ironista, piikittelevää ja satiirimaista (vittu kaikki toistensa synonyymejä, mutta kolmen saman porrastus on retorinen keino!) blogia, jossa hakkuisin kaikki ja saisin naureskella itsekseni omille nerokkaille älynväläyksilleni - eihän niille kukaan muu nauraisi. tyyli on kuitenkin hukassa ja hävöksissä ja kadoksissa ja piilossa. rakastan tuomas kyröä. mielensäpahoittaja on ironiapornoa. valitettavasti mä en ole hänen kauniimman sukupuolen ruummiillistuma. 

... meikkislashkemikaalioploki? ei. mä opettelen vielä meikkaamaan. niiden ostaminenkin on niin vaikeaa. ei jaksa, ei huvita. se nainen joka väittää meikkaavansa ainoastaan itteensä varten on tekopyhä valehtelija. ethän sä edes vittu näe itteäs ilman peiliä. itse meikkaan (lue: sotken) naamani muiden takia. mikä siinä on niin hävettävää myöntää? paha ihminen.

onkos näitä vielä muita? runotyttöblogi? been there done that. mä kirjotan runoja, tai no oikeestaan kirjotin. nykyisin syntyy niin siirappista materiaalia kun on rakastunut, ettei niitä kehtaa julkaista missään. rappio ja masennus tuottaa täydellisiä runoilijoita, senhän opimme jo äidinkielen viidennellä kurssilla. 

mitä ihmettä, tässähän syntyy tekstiä enemmän kuin koko suomen ylioppilaslautakunnalla on luettavaa keväisin. päätelkää itse, hyvät lukijat, mitä blogistandardia tämä edustaa. ehkäpä keksin aivan uuden? onko tää oleva noita kaikkia? 

en mä tiiä. 

♥: Kiduskala